Kiimassuon jätekeskus
kuormien vastaanotto

Avoinna tänään 7-18

 
Ajankohtaista
 
Blogi | Kasalla

Blogi | Kasalla

12.09.2018

Nyt se sitten tapahtui!


Olemme Suomen Erityisjätteellä käsitelleet jätteenpolton pohjakuonia Suomessa jo viisi ja puoli vuotta. Käsittelyssä syntyvien materiaalien laatua on seurattu ja kehitetty tiiviisti koko ajan.  Jätteenpolton pohjakuonien käsittelystä syntyvien metallijakeiden myynti on ollut suoraviivaista alusta alkaen, mutta jäljelle jääneen mineraaliaineksen kanssa kaikki ei ole mennyt ihan samaan malliin. Mutta periksi ei ole annettu! Mineraaliaines on tuotteistettu ja Scanwas -tuotteet on maarakentamisen puolella CE-merkitty keinokiviainekseksi sekä suodatinkerroksen materiaaliksi (0-2mm) että jakavan kerroksen materiaaliksi (0-32 mm). Maarakennushyödyntämisestä on tehty väitöskirja ja sen tuloksia hyödyntäen materiaali on hyväksytty vuoden 2018 alusta voimaan tulleeseen MARA-asetuksen (Vna 843/2017) soveltamisalaan. Yhteistyökumppanimme Lakeuden Etappi Oy on etsinyt pitkäjänteisesti soveltuvia hyödyntämiskohteita Scanwas-tuotteille jätekeskuksen ulkopuolelta. Luovuttaminen on varmasti heikkona hetkenä jo käynyt mielessä, mutta hyvässä porukassa on aina löytynyt voimia tsempata jengiä eteenpäin.

Ja mitä tapahtui?   Ensimmäinen MARA-asetuksen rekisteröinti-ilmoituksella luvitettu käsiteltyä jätteenpolton pohjakuonaa hyödyntävä maarakennuskohde on käynnissä Seinäjoella! Scanwas-keinokiviainesta hyödynnetään Seinäjoen Puutarhan kasvihuoneen piha-alueen ja kentän suodatin- ja jakavassa kerroksessa sekä alueen pengertäytteessä. Tästä onnittelut meille kaikille toimijoille!

Valtavasta harppauksesta innostuneena aloitamme Suomen Erityisjätteellä ”Jätteelle uusi elämä” – kuvasarjan. Seinäjoen Puutarha on sarjan ensimmäinen kohde ja kuvat siitä julkaistaan lokakuussa. Tästä eteenpäin julkaisemme kuukausittain kuvia muista kohteista, joissa on hyödynnetty jätteenpolton pohjakuonia. Onko sinulla sopivia kuvia tai ehdotuksia mielenkiintoisista kohteista tähän? Mikäli on, niin olethan meihin yhteydessä! Ja seuraa kanaviamme, niin pääset osalliseksi näistä kuvista!

Hiedanrannan kevyenliikenteen väylien toteutusta ei tehty MARAn mukaisella rekisteröinti-ilmoituksella. Kohteena tämä on kuitenkin myös erityisen tärkeä, koska rakenteeseen on asennettu haitta-aineiden pitkäaikaisliukoisuuksien seurannan mahdollistavat lysimetrit. Lisäksi syksyn aikana asennetaan termoelementit, jotta materiaalin routivuutta ja lämpötilaa voidaan tarkkailla tulevina vuosina. Tämä kohde tulee antamaan meille paljon uutta tietoa jätteenpolton pohjakuonien ominaisuuksista Suomen olosuhteissa – edellyttäen siis, että helteet helpottavat - muutoin voinemme todeta tämän osalta tutkimusrahojen menneen hukkaan ja lopettaa routivuusselvitykset Suomessakin…     

Jätteenpolton pohjakuonat ja niiden hyötykäyttö ovat muutoinkin olleet puheenaiheena valtakunnassa. Viime viikolla YLE julkaisi artikkelin, jossa tuskailtiin pohjakuonien heikon hyödynnettävyyden kanssa. Perjantai-illan pääuutislähetyksessä yritin kuitenkin luoda uskoa tulevaan - jätehuollon kehittyminen on hidasta, mutta nyt meillä on kuitenkin työkalut olemassa. Enää ei ole pelkkiä ongelmia ratkaistavaksi, vaan meillä on mahdollisuuksia korvata neitseellisiä kiviaineksia uusiomateriaaleilla ja säästää kiviaineksia tuleviin tarpeisiin. Suomessa käytetään noin 70 miljoonaa tonnia kiviaineksia rakentamiseen vuosittain, joten kyllä rakentamisesta varmasti löytyy soveltuvia kohteita myös pohjakuonille, kun hyödynnettävää on vain noin 0,3 Mt.  

Jatketaan rakentavaa yhteistyötä - se on kaiken lähtökohta! Edistetään yhdessä jätteenpoltossa syntyvien tuotteiden käsittelyä ja hyödyntämistä. Jätteenpolttohan on Suomessa valittu jätehuollon ratkaisuksi ja on käytössämme vielä tulevat vuosikymmenet, olimmepa tästä ratkaisusta sitten mitä mieltä hyvänsä. Yhteistyö vaatii toki myös Suomen Erityisjätteellä jatkuvaa kehittymistä. Olethan osa meidän kehitystarinaamme ja osallistut asiakastyytyväisyyskyselyymme, jolla lähestymme asiakkaitamme syyskuun aikana!

Ihania pimeneviä iltoja!  


Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *









 
Riina Rantsi

Riina Rantsi

Riina on työskennellyt Erityisjätteellä yli 10 vuotta, joista alkuvuodet aiemman omistajan Niska & Nyyssönen oy:n työntekijänä. Tätä ennen Riina on toiminut konsulttina Fundus oy:ssä ja WSP Environmental oy:ssä. Riinan väitöskirja pilaantuneiden maiden kunnostuksesta erityisesti ampumaradoilla ja kyllästämöillä valmistui vuonna 2002 Helsingin yliopistosta. 

Kasalla-blogin tarkoituksena on tuoda esille ajankohtaisia asioita pilaantuneiden maiden ja vaarallisten jätteiden käsittelystä sekä jätteenpolton pohjakuonien käsittelystä ja hyödyntämisestä. Riinan toiveena on saada aikaan vuorovaikutteista keskustelua onnistumisista ja kehitystä vaativista asioista - avoimesti ja asiallisesti.

"Jätehuolto ja erityisesti pilaantuneet maat sekä materiaalien hyötykäyttö on ollut intohimoni jo yli 20 vuotta. Erityisjätteellä tärkeimpänä olen pitänyt sitä, että saisin tartutettua oman intohimoni ja paloni työntekijöihin. Tässä olen mielestäni onnistunut. Nyt toivon sitä samaa teidän blogia seuraavien kanssa - luodaan yhdessä uutta."

 

Ota yhteyttä Riinaan